Lähde lomalle rentoutumaan

Vuodessa on 52 viikkoa. Tuosta viikkomäärästä työssäkäyvillä on normaalisti 4 viikkoa kesälomaa, ja viikko talvilomaa. Eli vapaa-aikaa ei ole ihan hirvittävästi. Viikonloput menevät kodin asioita hoitaessa, sekä kotia siivotessa. Lepäämiseen ei siten jää montaa tuntia. Pitäisi osata irtautua, ja lähteä kodista muualle, mutta valitettavan moni sen jättää tekemättä. Aika kuluu todella nopeasti, onko joku virittänyt maailman kellot kulkemaan tuplavauhdilla? Tuntuu siltä kuin aina olisi joko maanantai tai perjantai. Nopea ajankulu näyttää tuntuvan samanlaiselta sekä nuorista että vanhemmista. Onko elämäntyylimme muuttunut vuosien varrella niin kiireiseksi, vai mistä tämä kaikki johtuu.

 

Vielä muutamia vuosia sitten perheiden kesken kyläiltiin toisten luona ilmoittamatta etukäteen, nykyään pitää melkein varata aika, kuten lääkärille olisi menossa. Ei voi mennä ilmoittamatta soittamaan ovikelloa, se ei vain sovi tämän päivän tyyliin, joku saattaa vaikka loukkaantua. Eli meistä on kasvanut niin mukavuudenhaluisia, ettemme halua toisen tuomaa häiriötä. Ystäviä on mukava tavata, mutta kalenteriin pitää varata aika, ei sitä niin vain mennä oven taakse pullapussi kainalossa. Onko ihmisten vapaa-aikakin niin kiireistä, vai eikö vain haluta yllätysvieraita. Se on paljon myös luonnekysymys, kaikki eivät halua kotiinsa vieraita ylipäätään.

 

Työviikot ovat pitkiä, ja moni tekee myös ylitöitä, joten vapaa-aikaa ei paljon viikossa jää. Vuorotyöt verottavat voimia, ja monesta tuntuu, että he käyvät kodissaan vain vaihtamassa vaatteet ja nukkumassa. Voiko kiire olla erilaista, jos asuu kaupungin sijasta maalla. Kyllä moni maalla asuvakin sanoo, että kiirettä pukkaa, siellä on eri työt hoidettavana kuin kaupungissa. Eläkkeelle jäädessä kiire vaan lisääntyy, niin moni väittää. Se johtuu kuulemma siitä, kun tekemisiä voi aina siirtää huomiselle. En ehdi tänään, teen sen huomenna, joskus sitä huomista ei tule ja asiat kasaantuu. Sitten vasta kiire tulee, että saa kaikki kuntoon. Ihmisen olisi osattava hengähtää ja nauttia elämästä, eikä aina juosta pää kolmantena jalkana, kuten vanha sananlasku sanoo.

Learn More